040 671 9581 info@logicemotion.fi
Totuus on turvamme näköinen

Totuus on turvamme näköinen

”Minähän puhun vain totta!” Tämän lauseen kuulee usein, kun joku argumentoi omaa näkemystään. Ja hyvä niin, että uskaltaa sanoa totuutensa. Mutta onko se objektiivisesti tarkasteltuna absoluuttinen totuus? Mihin perustamme oman totuutemme?

Kun viranomainen, opettaja, esimies tai joku muu auktoriteetti väittää sanomaansa totuudeksi, niin sen painoarvo kuulijan totuudeksi muuttumiseksi on suuri. Kummalla on suurempi vastuu? ”Totuuden” kertojalla vai sen kuulijalla? Mitä, jos sinä oletkin eri mieltä asian suhteen? Uskallatko olla, vaikka kaikki muut olisivat toista mieltä?

Tässä tilanteessa ei ole enää kysymys pelkästään totuudesta vaan myös turvasta. Uskallanko vastustaa, uskallanko pysyä kannassani, uskallanko toteuttaa sitä, minkä sisimmässäni oikeaksi uskon?

Turvattomuus on todella suuri bisnes

Kun oma turvattomuus, eli lähinnä pelko, saa vallan, niin haemme turvaa itsemme ulkopuolelta. Ostamme lisää vakuutuksia, hankimme vartiointijärjestelmän, syömme lääkkeitä jokaiseen pienimpäänkin mielen tai kehon nyrjähdykseen jne… Voimme huonosti, kun joku on kanssamme eri mieltä. Velvoitamme ja jopa pakotamme toiset ihmiset tahtoomme, jotta oma turvallisuuden tunteemme paranisi. Meidänkin yhteiskuntaamme säädetään uusia lakeja ja sääntöjä tuhansia joka vuosi. Miksi? Turvaamaan, kontrolloimaan, mahdollistamaan vai jonkin muun syyn vuoksi?

Turvattomuus on inhimillisten heikkouksien peittelyä. Kun emme saa olla haavoittuvia ja keskeneräisiä alamme hyväksynnän tarpeen vuoksi suorittaa tai suojautua kaikelta ulkopuoliselta turvattomuuden aiheuttajalta. Sisäisen turvan kasvaessa emme ole niin alttiita reagoimaan ulkopuolisille signaaleille ja pysymme vahvemmin omassa totuudessamme.

Tietyntasoinen suojautuminen ympäröivän maailman vaaroilta on toki perusteltua, mutta kun vaaroja liioitellaan oman bisneksen parantamiseksi, niin silloin on kyllä ylitetty moraalisten ja eettisten arvojen raja. Varsinkin päättäjillä ja medialla pitää olla ymmärtämystä tavallisen ihmisen haavoittuvuudesta näiden markkinavoimien edessä. Kyseessä ei ole pelkkä rahan menettäminen vaan kasvava pelko ja eriarvoistuminen yhteiskunnassa. Lapset ovat erityisen alttiita tälle kehitykselle. Heidän käsissään on kuitenkin tulevaisuuden yhteiskunnan päätöksenteko.

Turva on rehellisyyttä itselleen

Totuus ja rehellisyys kytketään toisiinsa. Jos toisen totuus on sama kuin minun, niin hänet mielletään rehelliseksi ihmiseksi. Joskus arvostetaan myös poikkeavia näkemyksiä, kunhan ne pysyvät omalla mukavuusalueella. Täysin oman arvomaailman vastainen ”totuus” onkin sitten jo todella vaikeaa käsitellä. Tällainen ihminen on todennäköisesti epärehellinen… ainakin omassa mielessäni.

Aito turva on lähtökohtaisesti totuudellisuutta omissa tunteissa, ajatuksissa ja toimenpiteissä. Itsensä peitteleminen tai jonkun toisen totuuden kopiointi heijastaa turvattomuutta. Turvaton ihminen miellyttää ja suorittaa sen, mitä häneltä odotetaan. Ihmisille syntyy rooli, jota hän näyttelee. Aika moni ei edes huomaa näin tapahtuvan, mutta väsyy silti jatkuvaan itsensä ulkopuolella elämiseen. Uupumus onkin yksi selkeä merkki sisäisen turvan puuttumisesta.

Haastan nyt sinut haastamaan itsesi ja kuuntelemaan omaa totuuttasi. Pystytkö poistamaan ajatuksistasi muiden totuudet? Jos pystyt, niin kuuntele mitä kehosi totuus sinulle kertoo? Keho pystyy käsittelemään enemmän syvällistä tietoa kuin aivomme. Aivot on äänekäs  käyttöjärjestelmä, joka toimeenpanee asioita. Joskus se saa oman hyvinvointimme kannaltamme väärää informaatiota ja joskus data on jo vanhentunutta. Vetäydy, vapaudu ja viisastu oman totuutesi ääreen. Se on suurin terveysteko, mitä voit itsellesi tehdä!  

Ohjaako elämääsi EGOÄLY?

Ohjaako elämääsi EGOÄLY?

Egoa voi määritellä ja määritelläänkin monin eri tavoin. Psykoanalyysin kehittäjä Sigmund Freud määritteli jo noin sata vuotta sitten egon näin: ”Ego on osa minuutta, joka on saanut suoria vaikutteita ulkoisesta maailmasta.” Tämän jälkeen määrittelyjä on tehty useiden tahojen toimesta, mutta selvyyden vuoksi tarkastelen tässä egoa olosuhteidemme ja ympäristömme vaikuttavuuden kautta.

Itse kuvaan minuuden kehittymistä usein ”elämänmittaisena nauhurina”. Syntymästämme asti (ja jopa jo hiukan ennen sitä) alamme nauhoittaa mieleemme ympäristömme tapahtumia. Koska olemme alkuvuodet täysin riippuvaisia huoltajistamme, heidän luoma vaikutus on erityisen vahvaa. Myöhemmin kontaktien määrän lisääntyessä, alamme enemmän kyseenalaistaa ”opetusta”. Viimeistään murrosiässä olemme vahvan käyttöjärjestelmän päivityksen kynnyksellä.

Vaikka aikuisuuden koittaessa riippumattomuutemme muista on kasvanut, saatamme silti toimia vahvasti aivojemme ohjauksessa. Kysymys kuuluukin, että kuinka hyvin tunnemme oman käyttöjärjestelmämme varhaisimmat ohjelmoinnit? Koska yleensä aina ennen toimintaa ihminen ajattelee, niin miltä pohjalta signaali lähtee liikkeelle? Kuuletko tiedostamattasi ensimmäisiin koodauksiin liittyvien ihmisten ajatukset ominasi?

Sinä ohjaat aivojasi, ei päinvastoin

Nykymaailmassa kaiken pitää olla näkyvää tai tieteellisesti tutkittua, että siihen uskaltaa ilman kasvojen menetystä uskoa. Onko näin? Miksi kaikkien pitää uskoa asioihin samalla tavalla? Onko se tapa etsiä turvaa vai pelkäämmekö erimielisyyttä? Ihmisen oman henkisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää olla itsensä kanssa samaa mieltä. Muiden erilaisten mielipiteiden kanssa pärjää kyllä, kunhan oma itsetuntemus on kunnossa.

Logoteoriassa ihmiskäsitys koetaan ykseytenä. Ihmisellä on fyysinen, psyykkinen ja henkinen olemuspuoli. Ihminen on jakamaton ja ihmisen olemuspuolet edellyttävät toistensa olemassaolon ollakseen itse olemassa ja toiminnassa. Fyysinen tarkoittaa kaikkea näkyvää materiaa meissä, kuten keho ja aivot. Psyykkinen ja henkinen olemuspuoli taas eivät näy niin, että pääsisimme niitä tarkastelemaan tieteen keinoin.

Tämä näkymätön puoli ihmisessä on silti todellinen. Samalla tavalla kuin sähkövirta tai painovoima. Vasta yhteys henkiseen olemuspuoleen todistaa sen olemassaolon. Aivan kuten laitteen liittäminen sähköverkkoon (tai magneettikenttään), kertoo sen olevan olemassa. Tai kappaleen tippuessa alaspäin kertoo painovoiman olemassaolosta.

Kun uskomme henkisen ja psyykkisen olemuspuolemme olemassaoloon, niin aivomme saavat silloin tietoisen käyttäjän. Tietokone on aidon minuuden ohjauksessa eikä päinvastoin. Tällöin myöskään aivojemme ohjelmoinnissa mahdolliset ”bugit” eivät ohjaa meidän toimintaamme automaattisesti. Alamme myös tarkkailla ajatuksiamme.

Tietoisuus ja tajunta tarkkailevat ajatuksiasi

Meillä on päässämme tuhansia ajatuksia päivässä. Moni ihminen samaistuu ajatuksiinsa ja kokee minuuden olevan ajatuksemme. Kun samaistumme niihin, niin alamme myös ohjautua niiden kautta. Uskot olevasi ajatuksesi ja myös minuutesi perustuu niihin.

Oletko kuitenkin joskus huomannut, että olet tarkkaillut ajatuksiasi? Olet havainnut, että ”tulipa ajateltua erikoisesti”. Olet mahdollisesti jopa päättänyt olla ajattelematta enää uudestaan samalla tavalla. Kuka tai mikä on se, joka ajatuksesi tiedostaa?

Olisi mielenkiintoista kuulla, että mitä vastaat. Löysitkö mahdollisesti jonkin uuden ”osan” itsestäsi? Jotkut sanovat sitä ”korkeammaksi minäksi”, toiset ”tietoisuudeksi” ja jotkut ”tajunnaksi”. Nimellä ei sinällään ole väliä vaan sillä, että huomaat itsessäsi osa-alueen, jonka on mahdollisuus määrittää elämääsi tästä eteenpäin. Ymmärrät samalla sen, että et ole sama kuin ajatuksesi. Pystyt ohjelmoimaan sisäisen tietokoneesi uudelleen. Et ole riippuvainen egoälystäsi ja sen vanhentuneista ohjelmista. Voit päivittää aivojasi uudelleen ja uudelleen luodaksesi uudenlaista kokemusta elämästä.

Milloin sinä olet ajatellut katsoa ajatteluasi vähän kauempaa!? 😊

Vastustuskyvyn vastaisku

Vastustuskyvyn vastaisku

Elämme aikaa, missä oma ajattelu on korvautunut kollektiivisella totuudella. Turvallisuuden tunne pelkojen maksimoinnilla… ja mahdollisuudetkin ovat rajoittuneet siihen ”mitä joku sanoo”! Miksi oppineet ihmiset eivät kyseenalaista heille tyrkytettyä totuutta? Miksi aina toista mieltä olevat ovat nyt julkisuudessa hiljaa? Onko toisinajattelu pois muodista?

Kun pohdimme ihmisen kykyä, halua ja oikeutta vastustaa kaikkea sitä, mitä emme koe oikeaksi, olemme perustavanlaatuisen oikeudenmukaisuuden äärellä. Ainakin juhlapuheissa demokratia perustuu siihen. Jokaisen kansalaisen oikeuteen olla omaa mieltä ja äänestää sen mukaisesti.

Onko totuus tunne?

Faktoja perustellaan useimmiten tutkimuksilla ja todistellaan historiaan pohjautuvilla kokemuksilla. Moni totuus on ajan mittaan muuttanut muotoaan. Maapallokin muuttui pyöreäksi ja se alkoi kiertää aurinkoa. Totuuteen ilmaantui inhimillisen virheen vaara. Silti moni ismi ja uskonto on edelleen yhden oikean vastauksen kortti. Kun riittävän moni alkaa toistaa samaa kertosäettä, unohtuvat muut näkemykset pelkiksi säröiksi verkkoyhteyksissä. Parviälyn moninaiset soinnut muuttuvat yhden soittimen torvimusiikiksi.

Onko siis turvallisempaa olla vastustamatta kuin tulla vastustetuksi? Ihmisen sisäinen turva perustuu itsetuntemukseen. Kun olen riittävän vahva omissa näkemyksissäni, niin tiedän, mikä on minulle totta. En tarvitse siihen ulkopuolelta vakuutteluja. Voin suhtautua rauhallisesti myös muiden totuuksiin. Ei synny myöskään vastakkainasettelua eikä tarvetta käännyttää. Uskallan olla omaa mieltä ja perustella sitä itseni kannalta tarpeellisin keinoin.

On myönnettävä, että itsekin olen käynyt viimeiset kuukaudet tällaista vastustuskyvyn valtataistelua läpi. Omassa oikeudentajussani on vahvana ihmisten välinen tasapuolisuus. Kuinka kunnioitamme oikeutta omaan mielipiteeseen? Miten objektiivisesti ja tasavertaisesti arvioidaan asioita? Huomioidaanko päätöksenteossa myös laajasti kaikki inhimilliset tekijät seuraamuksineen? Ja erityisesti, ihan tilastoihinkin perustuen, saako ihan kaikkien ihmisten kuolema ja kärsimys saman arvon julkisuudessa?

Kyky vastustaa, on kyky olla omalla puolella

Immuniteetti eli vastustuskyky mielletään useimmiten kehon kyvyllä taistella taudinaiheuttajaa vastaan. Tässä keskiössä ovat ravinto, liikunta ja varsin paljon esillä ollut altistumisen välttäminen. Jos vastustuskyky pettää, niin sitten hoidetaan ja lääkitään. Oman mielen vastustuskyvyn vahvistamista harvoin otetaan esille. Kuinka suhtautua ulkopuolelta päälle rynniviin asioihin, jotka hämmentävät, pelottavat tai jopa huvittavat. Tunnistanko oman sisäisen totuuden ja rauhan egon ilkeästä maniasta? Selvitänkö riittävän hyvin vallitseviin tilanteisiin johtavat vaikuttimet ja päätösketjujen historian? Ohjaudunko kuitenkin tunteista käsin, vaikka suuni puhuu minulle perusteltua, toisten jo valmiiksi pureskeltua faktaa?

Toisin kuin fyysisen terveyden hoitaminen, mielen hoitaminen tapahtuu kohti menemällä. Emme toivu henkistä kipua väistelemällä ja lääkitsemällä… vaan sisäisiin kuoppiin tippumalla, niiden totuutta kokemalla ja ymmärtämällä sekä armollisuuden ja hyväksynnän kautta kuopasta pois nousemalla. Tämä itsetuntemuksen lisääntyminen näkyy henkisenä vastustuskykynä esim. provosointia paremmin sietävänä, erilaisuutta aidosti laajemmin ymmärtävänä ja vaikkapa itsensä puolella vahvemmin olevana ihmisenä.

Nämä ajat mahdollistavat paljon. Saamme vetäytyä aikaisempaa enemmän oman totuutemme ääreen. Meillä on teknologian avulla mahdollisuus etsiä vaihtoehtoisia faktoja lähes kaikista maailman asioista. Myös tärkeimmät ihmissuhteet tulevat enemmän näkyville, kun valikoimme tarkemmin niitä. Tämä luo samalla tilaisuuden vahvistaa omaa vastustuskykyä mielen tasolla. Voin edistää valintojani elämäni, sen vain minun oman ja ainutlaatuisen, suhteen. Tarttua totuuksiin, jotka ovat linjassa sisäisen totuuteni kanssa. Sanoa kyllä silloin, kun haluan ja ei silloin, kun pitääkin. Suojellakseni itseäni. Sitä ainoaa tahoa, johon minulla on täysi päätösvalta. Tunnethan faktasi ja vastuusi niiden päätösten suhteen?

Sairauden hoitamista ja terveyden vaalimista

Sairauden hoitamista ja terveyden vaalimista

Monissa asioissa puhutaan perspektiivistä. Sehän tarkoittaa aika pitkälti asioiden laittamista keskenään oikeisiin mittasuhteisiin. Perspektiiviä on hyvä hyödyntää, kun jokin asia tuntuu kasvavan koko näkökentän kokoiseksi. Kun zoomaamme maailmankuvaamme tai ajattelumalliamme ns. kauemmaksi, alkavat asioiden keskinäiset suhteet konkretisoitua sellaisina kuin ne oikeasti ovat. Mitä objektiivisemmin tutkailemme näkymäämme ja kyseenalaistamme omat pinttyneet mielipiteemme, sitä uudemmaksi näkymä muuttuu. Asiathan ovat aina oman sisäisen maailmamme kokoisia ja näköisiä.

Vanhat sanonnat ”ei näe metsää puilta” tai ”menee lapsi pesuveden mukana” ovat juuri tätä samaa asiaa. Kun tuijotamme vain yhtä yksityiskohtaa, emme näe muita mahdollisia ratkaisuja emmekä kokonaisuutta… tai sitten hukkaamme jotain arvokasta, kun nostamme merkitykset ohi toistensa. Jos lähdemme ratkomaan vain yksityiskohtaa, voi seuraukset kokonaisuuden kannalta olla jopa huonommat. Toisaalta asiat ratkeavat vain yksityiskohtia ratkomalla, koska kokonaisuus koostuu yksityiskohdista. Tunnistatko omassa elämässäsi tällaisia haasteita? Entä ymmärrätkö oman työsi vaikutuksen kokonaisuuteen?

Kulttuuri sanelee lähestymistavan

Oma kulttuurimme on monelta osin ajatuksiltaan ja toimintatavoiltaan teknologiavetoinen. Halutaan löytää epäkohtia ja korjata ne. Kun yksi virhe on korjattu, niin siirrytään seuraavaan. Kuka korjaa eniten vikoja, on tehokkain työntekijä tai johtaja. Tämä on hyvin selkeää ja helposti mitattavaa. Entä sitten, kun pitäisi huomioida kaikki mahdolliset seuraamukset myös muihin asioihin? Kuka pystyy näkemään päätösten aiheuttamat vaikutukset myös aikaperspektiivissä?

Jos ajatellaan sairautta yksityiskohtana, joka pitää parantaa, niin toimenpiteet ovat usein konkreettiset ja selkeät. Haava pitää puhdistaa ja laastaroida. Laiterikko täytyy paikallistaa ja korjata. Häiriökäyttäytyminen on tunnistettava ja siihen puututtava. Ongelma on saatava näkyväksi ja sitten toimittava.

Kokonaisuus on enemmän terveyden vaalimista. Kuinka ihmisen immuniteetti kykenee vastustamaan erilaisia taudinaiheuttajia? Millä keinoilla yritysten kannattavuus pysyy elinvoimaisena suhdanteiden vaihtuessa? Kuinka työyhteisöt kantavat jäseniään läpi inhimillisten vastoinkäymisten? Toimintatapojen muutokset ovat hitaita ja vaativat päättäväisyyttä. Kokonaisuudessa useat yksityiskohdat ovat vuorovaikutuksessa keskenään ja joskus hyvin erikoisissa konteksteissa. Kun esim. järki, tunteet, terveys, ihmissuhteet, talous ja hierarkia kohtaavat, niin ratkaisumalli ei olekaan enää niin selkä ja konkreettinen.

Terveellä tavalla sairastaminen parantaa immuniteettia

Työyhteisöt kohtaavat jatkuvalla syötöllä ”sairastumisia”. Joku on sairauden takia pois töistä. Joidenkin kemiat eivät toimi. Tulee kassakriisi. Asiakas vaihtaa palvelun toimittajaa. Järjestelmät sekoavat. Joku joutuu kiusatuksi. Yhteispeli ei toimi. Henkilöstö vaihtuu liian tiuhaan. Mitä tahansa asia, joka heiluttaa totuttua tapaa voidaan kokea yrityksen toimintaa sairastuttavana asiana.

Terveyden vaaliminen on työyhteisön perustavanlaatuista ja kokonaisvaltaista vahvistamista. Se on luottamuksen osoittamista ja saamista. Se on lähtökohtaista samalla puolella seisomista. Yrityskulttuuri kasvaa jokaisen siellä toimivan henkilön summana. Sitä ei osteta kuin uutta toiminnanohjausjärjestelmää. Työyhteisön uutta kulttuuria kasvatetaan kuin puuta… kärsivällisesti johtaen, oikeaan suuntaan karsien ja sopivalla tavalla lannoittaen sekä yhteiseen maaperään juuristoa kasvattaen. Tällaisessa kulttuurissa kohdatut sairaudet koetaan osaksi terveyden rakentamista ja voimaksi kohdata tulevaisuudessa vieläkin suurempia vastoinkäymisiä.

Psykologinen turvallisuus on tie menestykseen

Psykologinen turvallisuus on tie menestykseen

Viime aikoina on myös työyhteisöihin rantautunut termi ”psykologinen turvallisuus”. Kuulostaako tutulta vai onko se mahdotonta liittää työelämään? Maailmalla on jo pitkään tutkittu tiimien toimivuuteen vaikuttavia asioita. Mm. Googlella todettiin, että ”ei ole niin paljon merkitystä ketä tiimissä on, vaan kuinka hyvin se toimii yhdessä”. Jos ajatellaan joukkueurheilun ehkä yllättäviäkin menestystarinoita, niin tämän toteamuksen kanssa on helppo olla samaa mieltä. Ainakin niiden, jotka muistavat esim. jääkiekon MM-kullan vuodelta 2019.

Psykologisesti turvallisen työyhteisön tunnistaa siitä, että siellä ollaan empaattisia, aitoja sekä autetaan ja kuunnellaan ihmisiä. Nöyryys, terve kyseenalaistaminen ja sitoutuminen kietoutuvat toisiinsa arjen käyttäytymisessä. Organisaatiossa ollaan läpinäkyviä ja suositaan vilpittömyyttä ja totuutta kaikessa vuorovaikutuksessa. Toteutuuko tämä sinun työyhteisössäsi? Milloin olet saanut edellä mainittua kohtelua esimieheltäsi, kollegaltasi tai alaiseltasi? Oletko itse toiminut psykologisesti turvallisesti omassa lähipiirissäsi?

”Työyhteisössä on turvallista ottaa riskejä ja olla haavoittuvainen toisten edessä”

Näin määritellään psykologista turvallisuutta eräässä tutkimuksessa. Mitä tämä tarkoittaa arjen tekemisen tasolla? Yksi merkittävä tekijä on luottamus. Koko organisaation pitää luottaa toisiinsa, että jokainen hoitaa heille määritellyt tehtävänsä. Heidän pitää ymmärtää, mitä tavoitellaan ja miksi. Tehtäville määritellään useimmiten myös aikataulut. Jotta tehtäviä voi hoitaa ja osoittaa luottamusta, pitää tietää kuinka roolit ja vastuut ovat jakautuneet tiimin ja tiimien kesken. Ei riitä pelkästään oman roolin ymmärtäminen vaan myös kaikkien muiden. On aika hankala pelata joukkueessa, missä ei tiedä muiden pelipaikkoja ja niiden keskeisiä tavoitteita.

Kun siirrytään ulkoisista olosuhteita sisäisiin, niin silloin korostuu henkilön oma mielenkiinto tehtäväänsä kohtaan sekä asenne ja tilivelvollisuus omien vastuiden hoitamiseen. Mielestäni työpaikoilla pitää roolituksessa vielä enemmän luottaa ja uskoa inhimillisten ominaisuuksien voimaan unohtamatta kuitenkaan kokemuksen ja osaamisen merkitystä. Suurella liekillä töihinsä suhtautuva henkilö useimmiten onnistuu työssään hyvin ja oppii kaiken sen tarvittavan, mikä on oleellista juuri siinä tehtävässä.

Joukkue ei toimi ilman joukkuekavereita. Vaikka tehtävät ja roolit vaihtelevat, niin jokaisen rooli on siellä tarpeellinen… tai jos ei ole, niin sitten se asia pitää ratkaista toisella tavalla. Jotta tulosta ja muutosta tapahtuu, tarvitsemme toisten myötätuntoa ja kunnioitusta. Ihmisen syviä tarpeita ovat nähdyksi ja kuulluksi tuleminen. Työyhteisössä se tapahtuu sekä uniikkina ihmisenä että jokaisen oman työroolin muodossa. Tärkeää on arvostaa jokaisen osuutta joukkueessa. Ei ole hyötyä potkia omaa joukkuekaveria koiville. Työyhteisön yhteinen etu on jokaisen etu.

Kuinka tunnistan oman työyhteisöni psykologisesti turvalliseksi?

Voinko toteuttaa työssäni itseäni ilman todellista uhkaa minuun, statukseeni tai uraani kohdistuvasta negatiivisesta seuraamuksesta? Uskonko, että voin nostaa esille uusia ideoita, arkaluonteisia kysymyksiä tai huolia sekä kyseenalaistaa voimassa olevia käytäntöjä ilman, että joudun rangaistuksi tai nolatuksi? Jos pystyit vastaamaan molempiin kyllä, niin työpaikkasi on hyvin suurella todennäköisuudella psykologisesti turvallinen. Jos et pystynyt, niin edessäsi on joko asioiden esille nostaminen, olemassa olevan hiljainen hyväksyminen tai työpaikan vaihto.

Tiellä kohti psykologisesti turvallisempaa työyhteisöä on ainakin seuraavia vaiheita. Pitää tuntea kuuluvansa ryhmään. Ei pelkästään nimilistan perusteella vaan oikeasti sen kuuluu tuntua siltä syvällä sinussa. On oltava turvallista pelätä epävarmuutta ja luottaa omissa haasteissa ryhmän tukeen. Kun tähän on päästy, alkaa oppiminen. Juuri sellaisen uuden, joka mahdollistaa muutoksen kohti menestyksekkäämpää toimintaa. Työyhteisön jäsenet alkavat osallistua ja tuovat esille parannusehdotuksia sekä ravistelevat nykyistä toimintaa paremmaksi. Ihmiset aidosti haastavat sekä itsensä että toisensa. Tällaisessa työyhteisössä saa tehdä virheitä, olla heikko ja ajatella eri tavalla. Vaikeat asiat alkavat muuttua vahvuuksiksi ja häpeä voimaksi. Epämukavuusalueetkin ovat jännittäviä seikkailuja, joiden avulla erotutaan kilpailijoista positiivisesti. Kun kaikki tähtäävät samaan maaliin, niin osumiakin tulee paljon enemmän.

Johtaja – luotko psykologisesti turvallista toimintaa?

Psykologi John Gottam on tutkinut 40 vuotta intiimejä suhteita. Hän pystyy ennustamaan avioeron toteutumisen tai avioliiton jatkumisen 90% tarkkuudella. Tämä taito perustuu ns. ”ilmestyskirjan neljän ratsastajan” tunnistamiseen… kritisointiin, puolustuskannalla oloon, yhteistyöhaluttomuuteen ja halveksuntaan. Hänen tutkimuksensa (yli 3000 paria) mukaan tuhoisinta parisuhteissa näistä neljästä ratsastajasta on halveksunta. Halveksunnan vastakohta on arvostus. Ja pienten asioiden arvostus puolestaan tuottaa suurta luottamusta.

Myös johtamisessa luottamusta rakennetaan hyvin pienissä hetkissä. Kaikessa työpaikalla tapahtuvassa vuorovaikutuksessa on tilaisuus päästä yhteyteen tai etääntyä siitä. Luottamus on pienten hetkien ja vastavuoroisen haavoittuvuuden arvostamista ajan myötä. Rohkeus taas on haavoittuvuuden tunnustamista paljastamatta liikaa asioita, jotka ovat turhan pelottavia tavallisen ihmisen käsiteltäväksi. Johtaminen onkin paljolti suuremman kollektiivisen tunnetaakan kantamista. Se ei onnistu kohtaamatta ihmisiä ja altistumalla heidän haavoittuvuudelleen. Se ei myöskään onnistu kohtaamatta itseään ja altistumalla omalle haavoittuvuudelleen. Vain aidosti rohkea johtaja pystyy tähän.

Johtaja, aliarvioitko rohkeuttasi keskustella näistä asioista? Oletko yrittänyt keskustella tiimisi kanssa peloista ja tunteista sekä puhumattomista ajatuksista? Liiketaloudellisesti olisikin erittäin hyödyllistä laskea, mitä tämä kaikki maksaa tuottavuudessa, suorituskyvyssä ja sitoutumisessa. Voisiko seuraava tuottavuusprojekti liittyäkin tähän aiheeseen?

Johtajien on työyhteisöissä joko käytettävä kohtuullinen määrä aikaa tunteiden ja pelkojen kohtaamiseen tai sitten tuhlattava kohtuuton määrä aikaa yrityksiin hallita tehotonta ja tuloksetonta käyttäytymistä. Johtaja, kun käytät omaamasi rohkeuden olla utelias löytämään työyhteisösi sanoittamattomat ja tiedostamattomat ajatukset ja tunteet, niin edellytyksesi luoda psykologisesti turvallinen työyhteisö kasvavat. Tämän tuloksena olet niiden harvojen joukossa, joiden organisaatiossa yhdistyy työn ilo ja tuottavuus.