040 671 9581 info@logicemotion.fi
Ohjaako elämääsi EGOÄLY?

Ohjaako elämääsi EGOÄLY?

Egoa voi määritellä ja määritelläänkin monin eri tavoin. Psykoanalyysin kehittäjä Sigmund Freud määritteli jo noin sata vuotta sitten egon näin: ”Ego on osa minuutta, joka on saanut suoria vaikutteita ulkoisesta maailmasta.” Tämän jälkeen määrittelyjä on tehty useiden tahojen toimesta, mutta selvyyden vuoksi tarkastelen tässä egoa olosuhteidemme ja ympäristömme vaikuttavuuden kautta.

Itse kuvaan minuuden kehittymistä usein ”elämänmittaisena nauhurina”. Syntymästämme asti (ja jopa jo hiukan ennen sitä) alamme nauhoittaa mieleemme ympäristömme tapahtumia. Koska olemme alkuvuodet täysin riippuvaisia huoltajistamme, heidän luoma vaikutus on erityisen vahvaa. Myöhemmin kontaktien määrän lisääntyessä, alamme enemmän kyseenalaistaa ”opetusta”. Viimeistään murrosiässä olemme vahvan käyttöjärjestelmän päivityksen kynnyksellä.

Vaikka aikuisuuden koittaessa riippumattomuutemme muista on kasvanut, saatamme silti toimia vahvasti aivojemme ohjauksessa. Kysymys kuuluukin, että kuinka hyvin tunnemme oman käyttöjärjestelmämme varhaisimmat ohjelmoinnit? Koska yleensä aina ennen toimintaa ihminen ajattelee, niin miltä pohjalta signaali lähtee liikkeelle? Kuuletko tiedostamattasi ensimmäisiin koodauksiin liittyvien ihmisten ajatukset ominasi?

Sinä ohjaat aivojasi, ei päinvastoin

Nykymaailmassa kaiken pitää olla näkyvää tai tieteellisesti tutkittua, että siihen uskaltaa ilman kasvojen menetystä uskoa. Onko näin? Miksi kaikkien pitää uskoa asioihin samalla tavalla? Onko se tapa etsiä turvaa vai pelkäämmekö erimielisyyttä? Ihmisen oman henkisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää olla itsensä kanssa samaa mieltä. Muiden erilaisten mielipiteiden kanssa pärjää kyllä, kunhan oma itsetuntemus on kunnossa.

Logoteoriassa ihmiskäsitys koetaan ykseytenä. Ihmisellä on fyysinen, psyykkinen ja henkinen olemuspuoli. Ihminen on jakamaton ja ihmisen olemuspuolet edellyttävät toistensa olemassaolon ollakseen itse olemassa ja toiminnassa. Fyysinen tarkoittaa kaikkea näkyvää materiaa meissä, kuten keho ja aivot. Psyykkinen ja henkinen olemuspuoli taas eivät näy niin, että pääsisimme niitä tarkastelemaan tieteen keinoin.

Tämä näkymätön puoli ihmisessä on silti todellinen. Samalla tavalla kuin sähkövirta tai painovoima. Vasta yhteys henkiseen olemuspuoleen todistaa sen olemassaolon. Aivan kuten laitteen liittäminen sähköverkkoon (tai magneettikenttään), kertoo sen olevan olemassa. Tai kappaleen tippuessa alaspäin kertoo painovoiman olemassaolosta.

Kun uskomme henkisen ja psyykkisen olemuspuolemme olemassaoloon, niin aivomme saavat silloin tietoisen käyttäjän. Tietokone on aidon minuuden ohjauksessa eikä päinvastoin. Tällöin myöskään aivojemme ohjelmoinnissa mahdolliset ”bugit” eivät ohjaa meidän toimintaamme automaattisesti. Alamme myös tarkkailla ajatuksiamme.

Tietoisuus ja tajunta tarkkailevat ajatuksiasi

Meillä on päässämme tuhansia ajatuksia päivässä. Moni ihminen samaistuu ajatuksiinsa ja kokee minuuden olevan ajatuksemme. Kun samaistumme niihin, niin alamme myös ohjautua niiden kautta. Uskot olevasi ajatuksesi ja myös minuutesi perustuu niihin.

Oletko kuitenkin joskus huomannut, että olet tarkkaillut ajatuksiasi? Olet havainnut, että ”tulipa ajateltua erikoisesti”. Olet mahdollisesti jopa päättänyt olla ajattelematta enää uudestaan samalla tavalla. Kuka tai mikä on se, joka ajatuksesi tiedostaa?

Olisi mielenkiintoista kuulla, että mitä vastaat. Löysitkö mahdollisesti jonkin uuden ”osan” itsestäsi? Jotkut sanovat sitä ”korkeammaksi minäksi”, toiset ”tietoisuudeksi” ja jotkut ”tajunnaksi”. Nimellä ei sinällään ole väliä vaan sillä, että huomaat itsessäsi osa-alueen, jonka on mahdollisuus määrittää elämääsi tästä eteenpäin. Ymmärrät samalla sen, että et ole sama kuin ajatuksesi. Pystyt ohjelmoimaan sisäisen tietokoneesi uudelleen. Et ole riippuvainen egoälystäsi ja sen vanhentuneista ohjelmista. Voit päivittää aivojasi uudelleen ja uudelleen luodaksesi uudenlaista kokemusta elämästä.

Milloin sinä olet ajatellut katsoa ajatteluasi vähän kauempaa!? 😊

Syyllinen tahtomattaan

Syyllinen tahtomattaan

Yleisesti ajateltuna syyllisyys tarkoittaa väärin tekemisen tunnetta. Ihminen kokee tietoisuutta, että on tehnyt jotain väärää tai rikkonut lupauksen. Syyllisyydentunnetta voidaan myös manipuloida toisten toimesta. Tällöin mm. paheksumalla tai syyllistämällä saadaan toinen ihminen tuntemaan syyllisyyttä kaikkeen hänestä väitettyyn.

On tervettä kokea syyllisyyttä, kun on tehnyt väärin. Tunnustamalla teko, joka aiheuttaa syyllisyyttä, helpottaa oloa. On myös tärkeää erottaa syyllisyys häpeästä. Jälkimmäinen kohdistuu ihmiseen eikä tekoon. Häpeä tuomitsee ihmisen vääräksi tai riittämättömäksi.

Mitäs sitten, jos syyllisyys on paikalla koko ajan? Mistä johtuu, että koemme lähtökohtaista syyllisyyttä lähes kaikesta?  

Syntynyt syylliseksi

Olemme saaneet geeniperintönä fyysisten ominaisuuksien lisäksi henkisiäkin. Sodan läheisyys vaikuttaa meidän monien tunnetaakkaan. On hyvin tavallista, että sodassa henkiin jäänyt esi-isämme kantoi selviytymisestään syyllisyyttä. Tämä kasvatuksellinen käyttäytymistapa tai jopa geenimuisti jatkaa matkaansa sukupolvelta toiselle… ellemme tunnista ja pyri käsittelemään sitä.

Kun jokin henkinen ominaisuutemme on ollut meillä alusta asti, on sitä vaikea erottaa minuudesta. On tärkeää oppia tunnistamaan liiallisen syyllisyyden tunnusmerkkejä. Riittämättömyyttä, häpeää, arvottomuutta yms. persoonaan iskostuneita tunteita. Luopumalla ylivastuullisuudesta täydellisyyden tavoittelusta sekä olemalla armollinen itselleen ja muille. Erottamalla toisistaan teot ja tunteet. Alkamalla olemaan myötätuntoisesti itsensä puolella.

Kasvanut syylliseksi

Hyvin usein syyllisyyteen kasvetaan. Omassa kasvuympäristössä voi olla aikuisia, jotka eivät pysty käsittelemään omia tunteitaan, vaan siirtävät niitä eteenpäin. Lapsi kuulee olevansa vääränlainen tai tekevänsä väärin. Sukupolvelta toiselle olemme kiinnostuneet vääristä asioista. Kun nykynuori haluaa surffata internetissä television sijaan, niin se leimataan vääräksi. Aikaisemmin televisio oli kirjaan verrattuna pahasta. Sitä edellinen sukupolvi leimasi kirjan peltotöiden viholliseksi. Jos koemme koko ajan riittämättömyyden ja huonouden kommentteja ympäriltämme, alamme uskoa niihin. Jos joku on aina oikeassa, muiden pitää olla aina väärässä.

Ajatuksissamme vertaamme itseämme toisiin ja joihinkin kirjoitettuihin tai kirjoittamattomiin uskomuksiin. Nostamme riman niin korkealle, että emme pysty edes pudottamaan sitä. Ja sitten koemme syyllisyyttä siitä. Kuuntelemme jatkuvasti läsnä olevaa syyllisyyttä, joka vaatii meitä olemaan huolehtivaisempi, tarkempi, nopeampi, parempi jne. Murehdimme mitä teimme tai mitä emme tehneet.

Myös opitusta syyllisyydestä pääsee irti tunnistamalla ja hyväksymällä. Tunne on aina totta ja sen aiheuttaa usein jokin toteutumaton tarve. Paneutumalla syyllisyyden syytekijöihin joko yksin tai vuorovaikutuksessa, voi alkaa pikkuhiljaa oppimaan myötätuntoa ja armollisuutta itseä kohtaan. Kantamalla vastuu vain omasta tekemisestä ja irrottautumalla muiden syyllisyystaakasta, rajaamme vastuun itsemme kokoiseksi.

Syyllinen esiin

Jos joudumme kokemaan syyllisyyttä toisten pahasta olosta, voimavaramme ovat vaarassa. Työpaikoilla kohdataan paljon tilanteita, joissa syyllisen löytäminen on ensisijaista. Tämä luo turvattomuutta ja sitä kautta menetetään luovuutta. Emme uskalla ottaa riskejä ja syitä tähänkin aletaan etsiä toisista. Tällaiset työpaikat ovat ilmapiiriltään todella paineisia ja ihmiset alkavat uupua tämän ”näkymättömän voiman” vaikutuksesta. Sen sijaan avoimet ja ihmisiin uskovat organisaatiot löytävät syyt syyllisten sijaan. Ne parantavat toimintaansa ja pärjäävät hyvin. Ihmiset kaiken toiminnan keskiössä nauttivat ja antavat parastaan.

On erityisen tärkeää, sekä henkilökohtaisella että kollektiivisella tasolla, erottaa tekojen syyllisyys persoonan syyllisyydestä. Hyvässä johtamisessa tämä korostuu terveinä rajoina ja inhimillisenä huomioimisena. Esimiehet eivät voi kaataa omaa syyllisyystaakkaansa toisten päälle… niin kuin eivät ketkään muutkaan. Oli syyllisyytemme perittyä, opittua tai ansaittua, niin sitä pitää käsitellä silkkihansikkain. Kun siitä saa otteen, niin sitten se napataan pihteihin ja ohjataan ulko-ovelle. Kutsumattomia vieraita ei näissä juhlissa tahdota kestitä! n>

Käyttäydymme tunteita

Käyttäydymme tunteita

”Mitä v….a tuo taas tekee”, tiuskaisee yksi. ”Haluan nyt olla vaan yksin”, sanoo toinen. Kolmas nauraa ja riemuitsee sydämensä pohjasta. Neljäs kihisee ärtymyksestä… jne.

Nämä kaikki ovat varsin tuttuja reaktioita ihmisten arjessa. Syvältä sisimmästä kumpuava tunne muuttuu jonkinlaiseksi toiminnaksi. Useimmiten salamannopeasti ja ilman sen pidempää harkinta-aikaa. Seuraamukset ovat moninaisia, eivätkä aina suotuisia. Pahimmassa tapauksessa räjähtävä tunne muuttuu räjähtäväksi toiminnaksi esim. väkivallan muodossa.

Onko mitään tehtävissä, että ikäviltä seuraamuksilta vältyttäisi? Pystyisimmekö kontrolloimaan käyttäytymistämme silloin, kun suuret tunteet pääsevät irti? Tunteita sinällään ei saa pakahduttaa eikä sulkea. Niiden kuuluukin tulla pois kehosta. Kaikki tunnelasti on nimensä mukaisesti painona mukana ja se näkyy itse kunkin olemuksessa.

 

Tunteiden kohtaaminen rauhoittaa

Olemme kasvumme aikana oppineet tapoja näyttää tunteita. Äiti on voinut raivota ja isä mököttää. Koulukaveri heitellyt tavaroita ja naapuri lähtenyt useaksi päiväksi ryyppäämään. Kun tunteiden purkamiseen käytettävä keinovalikoima on puutteellinen tai haitallinen, niin pitää löytää parempia tapoja. Koska ne huonotkin on joskus opittu, niin miksei vähän parempiakin voisi oppia.

Kun seuraavan kerran ärsytys meinaa kiehua yli äyräiden, niin voisiko ihmisen ohjausjärjestelmä siinä kohtaa ottaa käyttöönsä jonkun uuden tavan ilmaista tunteita? Päivitetään tältä osin käyttöjärjestelmää ja kokeillaan vaikka metsälle karjuntaa tai itselle peilin kautta irvistelyä. Kun taas välillä keho kihisee onnesta ja ilosta, niin sen sijaan, että toteutetaan mantraa ”kell’ onni on, se onnen kätkeköön”, niin hypitään riemusta ja kerrotaan koko maailmalle tätä ilouutista. Vailla huolen häivää siitä, että mitä muut ajattelevat. Ja voihan käydä niinkin, että siihen iloosi tarttuu muutama ohikulkijakin.

Kun tunteet kohdataan ja parhaimmillaan niiden alkuperää selvitetään, tunne muuttuu tutuksi… sinun parhaaksi kaveriksi. Tunne voi olla välillä ikävä ja välillä onnellinen, mutta oikeasti tuttu tunne on turvallinen. Se ei säikäytä sinua toimimaan hallitsemattomasti. Sinä tiedät sen läsnäolon ja annat sen purkautua haluamallasi tavalla. Otat tunteesi käyttöön hyödyksesi, etkä anna päinvastoin tunteesi käyttää sinua haitallisesti.

 

Itsensä parantamista maailman parantamisen sijaan

Moni haluaa parantaa maailmaa, mutta harva itseänsä. Me korjaamme, fiksaamme, kehitämme, uudistamme ja luomme koko ajan uutta itsemme ulkopuolella. Yritämme sitä kautta tehdä maailmaa, jossa elämme, paremmaksi. Yritämme muuttaa toisen ihmisen käyttäytymistä. Vaadimme toisilta muuttumista, jotta meillä olisi parempi olla. Jopa yhteiskunnan tasolla kuvitellaan ulkoisten olosuhteiden tuovan yksilölle onnen ja autuuden.

Kenenkään muun ihmisen muuttaminen ei ole mahdollista kuin itsensä. On niin helppo syyllistää, tuomita ja vastustaa kaikkea, mikä herättää meissä tunteita. Kun alamme ymmärtää omia tunteita ja omaa sisäistä maailmaamme, niin alamme olla myötätuntoisia ja hyväksyviä toistenkin ihmisten keskeneräisyydelle ja ainutlaatuisuudelle.

Hyvä ihminen ei ole jonkin ihmisten keksimän mittariston mukainen täydellinen olento. Hyvä ihminen tiedostaa itsessään olevat inhimilliset puutteet ja vahvuudet. Näin ulkoisten impulssien aiheuttamat tunnereaktiot saavat aikaan armollisuuden ja hyväksynnän avulla parempia tapoja tulla ulos. Käyttäytymisemme muuttuu ja yhtään tunnetta ei tarvitse pantata sisällensä. Tämä kehitys jopa rohkaisee uusien, syvempien tunteiden esille tuloa.

Tunteiden suursiivous ja inventaario on paikallaan aika ajoin, ja varsinkin silloin, kun oma käyttäytyminen aiheuttaa liikaa jälkipyykkiä! Kuinka sinä haluaisit käyttäytyä tunteitasi?

 

Johtajan paras kaveri

Johtajan paras kaveri

fab-lentz-303545-unsplash

Ihmisen luontainen tarve on olla yhteydessä toiseen. Perheenjäsenenä, joukkuetoverina, parisuhteessa, ystävänä jne. Erilaiset yhteisöt nivoutuvat toisiinsa yhteyden kautta. Ne saavat siitä myös erinomaisuuden voimansa sekä menestymisen valttikortit. Kaikissa joukkuepeleissä yhteistyö on yksilöosaamista tärkeämpi ominaisuus. Tarvitseeko myös organisaation johtaja yhteyden? Mitä yhteyksiä esimies kaiken kaikkiaan tarvitsee? Voiko johtajalla olla parasta kaveria?

Yksinäisyyden musertama selviytyjä

Johtamistyö lankeaa useimmiten ahkeralle, tunnolliselle, vastuulliselle ja aikaisemmassa työssään onnistuneelle henkilölle. Monesti taustalla on myynnin tai taloushallinnon aikaansaannoksia. Mitä enemmän työn sisältö on yleisjohtamista, sitä vähemmän aikaisemmasta kokemuksesta on suoraa hyötyä. Se voi jopa haitata uuden tehtävän hoitamista, jos ajattelumallia ohjaa historiassa opitut johtamislogiikat yksittäisessä funktiossa.

Kun johtajan päälle kaatuu lukematon määrä ristiriitaisia odotuksia ja vaatimuksia, on oman työn hallinnantunne heikoilla. Olen kuullut monelta toimitusjohtajalta ja muulta yleisjohtajalta, että olo on kuin ”sekatavarakauppiaalla”. Kaikki se osaaminen, jonka varassa ennen sai aikaan hyviä tuloksia, onkin usein vain murto-osa siitä työstä, mitä pitäisi nyt, heti ja tässä osata. Tästä seuraa usein pitkiä ja yksinäisiä tunteja työajan jälkeen toimistolla, saunan terassilla tai lähipubin baaritiskillä, miettien omaa selviytymistarinaansa tästä eteenpäin.

Mitä tekee johtajan paras kaveri

Millainen on sinun paras kaverisi? Onko hän tavoitettavissa aina, kun tarvitaan? Ymmärtää sinun haasteitasi ja päämääriäsi. Reagoi objektiivisesti näkemyksiisi ja uskaltaa kyseenalaistaa. On ihmisenä sinun puolellasi, muttei aina samaa mieltä. Toimii ajatustesi palloseinänä, kun pohdit seuraavia ratkaisuja. Tunnistitko joitain ominaisuuksia kavereistasi? Onko sinulla johtajana tällaista kaveria?

Johtajan parhaan kaverin tulee ymmärtää johtamisen funktiota. Se ei ole sama asia kuin esim. tuotannon, myynnin tai logistiikan funktio. Jokaisen johtajan tulee käsittää strategian jalkauttamisen tarpeet omassa organisaatiossa. Mitä se tarkoittaa milläkin organisaatiotasolla? Mitä esimies- ja henkilöstötaitoja tarvitaan strategisten päämäärien toteuttamiseksi? Kuinka mitataan, kannustetaan ja annetaan palautetta? Mistä psykologisista asioista syntyy menestyksen avaimet? Kuinka minä johtajana jaksan ja kuinka tunnen itseni? Mitä johtaminen merkitsee minulle?

Kysymyksiä johtamistyöhön voisi luetella lähes loputtomasti. Ja tätähän johtamisen sparraaminen paljon onkin. Kysymistä, kysymistä ja vielä kerran kysymistä. Usein vastaukset ovat jo olemassa organisaatiossa. Ne pitäisi vaan löytää sieltä. Johtajan paras kaveri on aidosti kiinnostunut etsimään, kysymään ja löytämään merkityksellisiä menestymisen kulmakiviä. Joskus ne löytyvät prosesseista, joskus esimiestyöstä. Joskus yhteispelistä, joskus motivaatiotekijöistä.

Usein on hyvin vaikeaa etukäteen tietää, mikä on organisaation ongelma. Tiedetään vain, että asiat eivät toimi tai ihmisillä on huono olla. Toiminta takkuaa ja tulos ei kehity halutusti. Vaivaa on vaikea korjata, jos syytä ei tiedetä. Jos ainoa työkalu on vasara, niin kaikki ongelmat näyttävät nauloilta. Se kuitenkin tiedetään, että ratkaisutarpeet varmasti odottavat johtajan pöydällä. Pitäisikö kilauttaa kaverille… sille johtajan parhaalle!

Ulkoa erilaiset, sisältä samanlaiset

Ulkoa erilaiset, sisältä samanlaiset

Know yourself

Kukaan ihminen ei ole toisen kanssa samanlainen… vai onko? Ainakin ulkoisilta piirteiltämme olemme erilaisia, joskus hyvinkin paljon. Myös kokemustaustamme ja historiamme on erilainen. Koulutus, ammatti, perhe, harrastukset, puhetapa, energia, arvomaailma jne. Eroavaisuuksia löytyy vaikka kuinka pitkä lista.

Ilman muita ihmisiä ja kaikkea, mitä ympärillämme tapahtuu, ei olisi syntynyt sitä, mitä itse kukakin nyt on. Olemme siis kokemuksemme tuotoksia. Minä olen kasvanut ainutlaatuisen erilaiseksi siksi, että olen omaksunut ympäristöni vaikutteita. Yhtä lailla minä olen ollut vaikuttamassa oman ympäristöni ihmisiin. Mutta kuka olen minä? Se, joka on alkanut vaikuttua…!?

Aistimme, ajattelemme ja tunnemme

Heti syntyessämme, tai itse asiassa jo sikiönä, alamme reagoida itsemme ulkoiseen maailmaan. Käytämme lähinnä aistejamme eli ulkoista tietoisuutta. Haistamme ja maistamme, kuulemme ja näemme, koskettelemme kaikkea, mitä vain kiinni saamme. Elämme tässä hetkessä, sillä aistia ei voi eilen eikä huomenna, vain nyt.

Iän myötä opimme kytkemään kokemaamme eri tilanteisiin ja syntyy tunnereaktioita. Tietty haju muistuttaa meitä jo aiemmin koetusta tilanteesta. Saatamme jopa säikähtää aistimustamme, mikäli se kokemus joskus aikaisemmin oli pelottava. Tunne on kehoaistimus ja meidän sisäistä tietoisuuttamme.

Sisäisen ja ulkoisen tietoisuuden keskellä on tietoisuutta, joka pitää sisällään ajatteluprosesseja, suunnittelua, analysointia, kuvittelua, muistamista jne. Tämä osa meistä singahtelee niin tulevaisuuteen kuin menneisyyteenkin. Kun aistit kertovat tästä hetkestä ja tuottavat tunteita, niin ajatteluprosessit luovat odotuksia ja pelkoja tulevasta sekä murehtivat ja muistelevat menneitä. Nämäkin tuottavat meille tunnereaktioita ja usein aivan turhaan. Eihän sellaista kannattaisi murehtia, jota ei ole vielä edes tapahtunut. Myöskään menneille tapahtumille ei yksinkertaisesti ole mitään tehtävissä.

Tiedostamattamme samanlaisia

Pohjimmiltaan jokainen ihminen on hyvä. En usko, että kukaan syntyessään suunnittelee tekevänsä pahaa tai edes ajattelevansa sitä toisista. Olemme avoimia kaikelle ja kaikille, niin hyvälle kuin pahallekin. Olemme riippuvaisia toisista sekä koemme olevamme yhtä ja samaa lähimpien rakkaiden kanssa. Menee aika pitkään ennen kuin alamme erkanemaan tästä illuusiosta. Vai erkanemmeko kokonaan siltikään? Jääkö meihin jokin yhteys toisiimme? Olemmeko sisältä siltikin ihan samanlaisia?

Pystyisimmekö tiedostamaan tiedostamattoman? Säätämään intuitiivisen kanavamme kohtaan ”human inside”. Näkisimmekö silloin jotain sellaista, jota ei ulkoa päin huomaa? Huonouden takaa hyvyyttä. Kovuuden takaa hellyyttä. Pelkojen takaa iloa. Eriarvoisuuden takaa ihmisyyttä.

Me ihmiset heijastamme toisiamme. Kun esimerkiksi vihaat, lisäät vihaa maailmassa. Vihaan vastaaminen vihalla ei vähennä vihaa vaan päinvastoin lisää sitä. Voisinko valita kanavan, joka suhtautuu pahaan inhimillisesti? Ei väärintekoa sallivasti, mutta ymmärtävästi. Auttaen toisen sisimmältään samanlaisen ihmisen pois väärinteon allikosta. Tai lujan lämpimästi osoittaen, etten salli sellaista käytöstä.

Aloitetaan itsestämme. Ollaan armollisia ja totuudellisia itsellemme, rakkaudesta käsin. Opitaan tuntemaan ensin oma sisimpämme eikä tuomita itseämme. Toivotaan itsellemme hyvää ja toimitaan niin, että se myös toteutuu. Ollaan vastuullisia itsessämme. Sitten jatketaan sitä muiden kanssa… sinun, sinun ja sinun. Olemme erilaisia yksin, mutta samanlaisia yhdessä!

Hyväksy, muuta tai poistu!

Hyväksy, muuta tai poistu!

12592221_10153267218537371_7258434345945328773_n[1]

Sanotaan, että ”ei tehty työ stressaa vaan tekemätön”. Tämä tarkoittanee ainakin yhdestä näkökulmasta, että töitä on liikaa. Toisesta näkökulmasta voidaan olettaa omien odotusten ja vaatimusten olevan eri mittasuhteessa voimavaroihin. Myös motivaatio, työn sisältö ja ilmapiiri ovat yleisiä tyytymättömyyden aiheuttajia.

Kuinka sitten päästä irti pääkoppaa vaivaavasta paineesta? Onko edes mahdollista saavuttaa tasapainoinen onnellisuuden tila?

Hyväksy se, mikä on

Elämme paljon haaveissamme. Tässä ei ole sinällään mitään pahaa tai sopimatonta. Unelmoida pitääkin, ainakin siitä mitä haluaisi myöhemmin olla. Silti nykytila on ainoa hetki, johon voidaan vaikuttaa. Eilinen meni jo ja huominen on vasta huomenna. Vain tänään ja juuri nyt voit vaikuttaa huomiseen, ja tulevaisuuteen, ja unelmiesi toteutumiseen. Ensin pitää vain hyväksyä nykyhetki. Olipa se sitten juuri tänään positiivinen tai negatiivinen hetki. Stressaamalla se ei muutu, joten jotain muuta pitää keksiä. Ellet keksi, niin hyväksy sekin, ettet keksi. Tai sekin, ettet haluakaan muuttaa tilannetta. Hyväksyt mitä tahansa nykytilanteeseen liittyvää, olet siinä pisteessä, missä kaikki tapahtuu ja silloin yleensä alkaakin tapahtua! Matkaa ei voi jatkaa sieltä, missä ei ole.

Muuta se, mikä on

Mikäli tilanteesi on jotain sellaista, mitä et sen haluaisi olevan, niin sen eteen pitää alkaa toimimaan. Palkankorotus, painon keventäminen, opiskelu yms. Mikään muutos ei tapahdu itsestään ja ilman ponnisteluja. Monesti suurin vastustajamme on oma mielemme. Jokin osapersoonistamme huutaa kurkku suorana vaaroja ja pelkoja muutoksen estämiseksi. Onko se osapersoona ”huolestunut huolehtija”, joka ajattelee vaikkapa rahan tai ajan riittämättömyyttä. Tai ehkäpä ”piruileva perfektionisti” kuuluttaa sinun kuitenkin epäonnistuvan. Mielemme on pullollaan epäilyksiä, mutta on siellä myös optimismia. Vaikkapa ”uudesta innostuva” osapersoonamme. Annapa sille äänelle enemmän aikaa. Tunne kuinka sen vaikutus saa sinut liikkeelle. Skeptikkojen äänet jäävät taka-alalle toki muistuttamaan riskeistä, mutta ohjauksen on ottanut se ääni, mikä muuttaa sen minkä pitääkin muuttua.

Poistu siitä, missä olet

On myös mahdollista, että hyväksyminen tai muuttaminen ei onnistu. Hyväksyminen aiheuttaisi vaikkapa turvallisuusuhan ja muuttamiseen ei ole realistisia mahdollisuuksia. Esim. narsistisen puolison tai pomon kanssa ollaan tässä tilanteessa. Myös nykyisen työnkuvan muuttaminen haluamaksesi voi olla työnantajalle liian vaikeaa. Tällöin pitää vain vaihtaa maisemaa. Poistua narsistisesta suhteesta ja etsiä uusi työpaikka. Suomalainen sisu ei ole sitä, että kestät kaiken. Sen pitäisi mieluummin olla sitä, että sisukkaasti haet itsellesi parhaita mahdollisia olosuhteita onnellisuutesi varmistamiseksi. Kannattaisiko meidän itsekin noudattaa sitä ohjetta, jota usein lapsillemme sanomme: ”Poistu sellaisesta paikasta, jossa sinun ei ole hyvä olla!”

Sopeudu onnellisuuteesi

Sopeudumme usein olosuhteisiin, koska se on turvallista. Näin teimme lapsina ja niin teemme myös aikuisina. Sopeutuminen ei ole sama asia kuin hyväksyminen. Sopeutuminen ei myöskään välttämättä tuo onnellisuutta. Jos haluat lopettaa stressaamisen ja olla onnellisempi, niin hyväksy, muuta tai poistu! Kolme selkeää toimenpidettä. Harva onnistuu niissä siltikään yksin. Siksi avuksi tarvitaan muita ihmisiä… läheisiä, kavereita, ammattilaisia.

Apua voi saada myös kyllästymisestä. Kun kyllästyt sopeutumaan ja päätät nostaa tärkeimmäksi asiaksi suhteen itseesi. Kun kyllästyt piilottelemaan itseäsi sopiaksesi joukkoon. Kun kyllästyt odottamaan onnellisuutta siihen asti, että olet saavuttanut jotain. Elämä on nyt ja joskus se vain on, mitä se on! Onnellisuus on oikeus, jonka annat itsellesi… sopeudu siihen!

Mitä mies haluaa?

Mitä mies haluaa?

Guinot

Olen mies ja minun pitää toimia kuin mies! On omaksuttava mieskulttuurin ikiaikaiset hyveet ja vältettävä naisellisia tapoja. Metsästys, kalastus, penkkiurheilu, voimankäyttö yms. ovat sallitumpia kuin esim. herkkyys, taiteellisuus ja sisustus. Kuka näin määrittelee? Miksi ohjaudumme ulkopuolisen maailman määrittelemiin ”sääntöihin”?

Kävin taannoin nauttimassa ex-vaimoni tekemästä jalka- ja kasvohoidosta. On mahtavaa myöntää kuinka hyvän olon voi miehelle noinkin ”naisellinen” toimenpide tuoda. Tähän voisi luetella liudan erilaisia rationaalisia ja miehiä kiinnostavia yksityiskohtia, mutta olennaisin lopputulos oli silti tunne. Kuinka kevyeksi jalat muuttuivatkaan ammattitaitoisen ihon ja kynsien huollon jälkeen. Kasvojen raikkaus suorastaan herätti uudenlaisen iloisen ilmeen. Hoidon rentouttava vaikutus oli todellakin kokonaisvaltainen.

Itse tunteesta itsetuntemukseen

Se, mitä haluamme, ei ole aina se, mitä tarvitsemme. Monimutkainen mielemme rakenne tuottaa ”omina ajatuksina” päätöksiä, jotka ovat peräisin itsemme ulkopuolelta. Kotoa, koulusta, kulttuuristamme… Nämä lähes näkymättömät voimat ruokkivat tiedostamatonta mieltämme ja saavat meidät käyttäytymään näiden uskomusten lailla. Tunne, joka laukaisee toiminnallisen reaktiomme, on monesti lähtöisin jonkun toisen ihmisen mielipiteestä. Annammeko toisen ihmisen mielen pitää omankin mielemme samassa pidossa? Uskaltaisimmeko kuunnella sitä ääntä, joka hiljaa sisältämme kuiskaa?

Oma yksilöllinen tunteemme on kuin tyyni vesi, joka on intuitiivisen tietomme lähde. Emme useinkaan huomaa tätä tyyntä viestiä, kun ympärillä pisarat roiskuvat ja aallot kuohuvat. Kun rauhoitumme kuulemaan tätä hienoa ja meitä varten räätälöityä tunnetta, saattavat valintamme olla aikaisemmasta poikkeavia. Juuri niitä, jotka ovat meille parhaita. Yksilöllinen viesti sisimmästämme murtaa aikaisempia käsityksiä itsestä… varsinkin muiden silmissä. Uskallanko tehdä sitä, mitä jotkut muut vieroksuvat? Olenko valmis ottamaan riskin – silläkin uhalla, että voin paremmin?

Tasa-arvoisesti onnellinen

Uskon vakaasti näkemykseen, että niin mies kuin nainenkin haluaa olla onnellinen. Jakautuvatko onnenlähteet ihmisyyden tasolla tasavertaisesti vai tarvitaanko siihen mies- ja naiskategoriat? Olemme fyysisinä olentoina erilaisia. Aivan kuin mustikka ja mansikka marjojen joukossa. Tarvitsemme yhteiskunnassamme niin naiseutta kuin miehisyyttä. Erilaisina elämäämme rikastuttavina, marjaisina mausteina. Ulkonäkö ja fyysiset suorituskyvyt ovat ulkoisesti erottuvia tekijöitä, mutta inhimillisten tarpeiden erot lienevät marginaalisen pienet – mikäli niitä onkaan. Onko meidän pakko elää näkymättömässä kategoriassa vai rohkenemmeko tunnistaa ja tuoda näkyväksi sen, mikä minussa toimii parhaiten?

Kauneushoitolassa käynti avasi silmiäni miettimään myös muita naisten nauttimia juttuja, jotka eivät kuulu miesgenreen. Se herätti minussa myös itsekritiikkiä tarkastella omia miehisiä harrasteita. Teenkö niitä aidosta halusta vai ohjaako minua kulttuuriset voimat? Edessäni on tietynlainen ”minuuden konmari”… tunnistan ja alan tekemään asioita, mistä oikeasti tykkään ja siirrän syrjään asiat joita teen, ”koska niitä pitää tehdä”.

Iho on suurin elimemme. Sen vaikutus hyvinvointiimme lienee samassa suhteessa. Ulkonäön kohentuminen on terveysvaikutusten rinnalla vain kirsikka kakun päällä. Vaikka olen mies, niin aion käydä jatkossakin hoitamassa tätä tärkeää fyysistä osaa itsessäni. Rationaalisesti ja miesten kielellä puhuen… korjautan, pesetän ja vahautan pintaani.

Suosittelen muillekin miehille Ihonhoidon erikoisliike OLOa Tampereen keskustassa… ja naisille vinkki: tässä olisi lahja, josta miehesi tietämättään tykkää 😊

http://oloihonhoidonerikoisliike.fi/

Tottele ihminen, tottele!

Tottele ihminen, tottele!

ei.kaikki on kielletty

 

Heti syntymästämme lähtien meidät arvioidaan erilaisilla kriteereillä ja käsketään noudattamaan sääntöjä, joko kirjoitettuja tai kirjoittamattomia. Jo vastasyntynyt saa mahdollisuuden pettää vanhempiensa odotukset, kun arvosana maailmaantulon mahalaskusta ei olekaan täydellinen. Ja siitä eteenpäin vertaillaan, ohjataan, arvioidaan, pakotetaan, odotetaan jne, että ihminen noudattaa jotain toisten ihmisten kirjoittamaa kaavaa, jotta olisi hyväksytty ja kelvollinen.

Kun tarkastellaan yhteiskunnan ja työelämän tapoja, niin säännöt vain kiristyvät. Kautta historian valtaa on käytetty kontrolloimalla ihmisen käyttäytymistä peilaamalla sitä vallalla olevaan lakiin ja uskonnollisiin kirjoituksiin. Yhteiskunnan kehittyessä rajoitteiden määrä on vain kasvanut. Ihmisten pitää tietää, että kuinka syödään ja pukeudutaan etiketin mukaan, milloin mikäkin oppi oikeuttaa parempaan työhön sekä mitä muuta saan tehdä ja missä tilanteessa. Ja jos et tottele, sinua rankaistaan tai sinä et kelpaa.

Työelämän tahtimarssi lukitaan erilaisiin laatujärjestelmiin ja mallinnuksiin, jotta tehokkuusfantasiat toteutuisivat… ilman ihmisen omaa ajattelua. Yhteiset pelisäännöt sinällään kyllä lisäävät tehokkuutta, mutta muutos ei voi tapahtua ihmiselle vaan ihmisessä. Kyseenalaistaminen, intuitio ja uusiutuminen eivät mene laskentakaavan mukaan. Silloin myöskään luovat mahdollisuudet eivät tunnista matematiikkaa.

Rakkaus itseen mahdollistaa luovuuden

Ihmisen potentiaali on ihmisessä itsessään. Niin myös ihmisten luomien yhteisöjen potentiaali niissä olevissa ihmisissä. Erilaiset yhteisöt monesti kilpailevat keskenään. Kilpailu on hyvästä, koska se avaa uusia näkökulmia ja auttaa yhteisöjä kehittymään. Niin kauan se on positiivista, kun kilpailuun ei liity kateutta, mustasukkaisuutta tai jopa vihaa.

Vertailemalla itseään muihin, ihminen alkaa pitää itseään epäkelvollisena. Kun tätä inhimillistä poikkeamaa vahvistetaan vielä lukemattomilla täydellisyyttä ihannoivilla säännöillä, joita toiset epätäydelliset ihmiset kontrollin vimmassaan luovat, on monilla itsetunto koetuksella. Jos lähes kaikki on kielletty, niin mikä on sallittua?

Tässä kehityksessä on tärkeää löytää rakkaus itseensä. Se on meissä jokaisessa olevaa alkuvoimaista suurta energiaa, joka mahdollistaa rakastumisen elämään. Kun tämä syntynyt elämänrakkaus tuodaan työhön, mikä tahansa se kullakin on, kykenet hoitamaan työsi hyvin sekä hyödyntämään parhaalla tavalla omat vahvuutesi ja lahjakkuutesi. Samalla se vahvistaa itseluottamusta ja myönteistä kuvaa kaikesta ympärillä olevasta… työtovereista, asiakkaista, uusista mahdollisuuksista jne.

Osaammeko energisoida ensin itsemme ja sitten myös muut? Voisiko aito rakkaus itseen sekä totta oleminen omille tunteilleen ja tarpeilleen, johtaa myös kollektiiviseen hyvään? Osaammeko johtaa näin toimivien ihmisten yhteisöä?

Kannattaako tunteita totella?

Joukkueurheilussa on saavutettu viime aikoina hyviä tuloksia, kun valmennuksen painopistettä on siirretty kollektiivisesta lajiharjoittelusta ensin pelaajakohtaiseen ja sitten ihmislähtöiseen harjoitteluun. Ennen kuin joukkueen ja organisaation roolitusta voidaan rakentaa, pitää ymmärtää paremmin ihmisten tarpeita, motivaatioita, intressejä ja jopa henkisiä haavoja, tunnelukkoja sekä unelmia. Tulokset jo selvästi kertovat, että yksi yhteinen sääntö, tapa tai keino ei tuota kilpailullisesti parasta tulosta. Persoonan ja tunteen hyödyntäminen tuottavat juuri niitä uusia innovatiivisia ratkaisuja, jotka luovat kilpailutilanteessa uutta ja merkityksellistä, sekä henkilölle että joukkueelle.

Meistä ihmisistä jokainen on ainutlaatuinen. Silloin jokaisen tunteetkin ovat ainakin vähän erilaisia. Kannustetaan ihmisiä tottelemaan tunteitaan ja ohjautumaan sitä kautta itselleen sopivampiin olosuhteisiin. Vanhempien, tuttavien ja muiden vaikuttimien ohjeet ja neuvot ovat varmasti useimmiten hyvää tarkoittavia. Mutta kuuletko myös sen viestin, mitä oma navigaattorisi syvältä sisältäsi kuiskaa? Uskallatko totella sen antamaa ohjetta vaikka kartassa ei vielä polkua sille olisikaan?

Strategia pitää ensin käsittää, että sen voi jalkauttaa?

Strategia pitää ensin käsittää, että sen voi jalkauttaa?

2f607873-a411-44e5-aed8-861839bfdbc3-original[1]

Hiukan kömpelössä otsikossa piilee strategian toteuttamisen yksi keskeisimmistä kulmakivistä. Ymmärränkö mitä teen ja miksi teen… ja kuinka se liittyy yrityksen strategiaan? Tekeekö yksittäinen työntekijä omistajastrategian mukaista työtä? Mistä omistaja sen tietää, että tekee?

Strategian jalkauttaminen kuuluu suosituimpiin ”syntipukkeihin”, kun tuloksia ei saada aikaan. Hallitus teki loistavan strategian, mutta toteutus ontuu. Missä vika? Strategiassa itsessään vai jalkauttamisessa? Hyvä strategia on portfolio erilaisia mahdollisuuksia ja kokeiluja. Hyvä strategia ei ole niinkään olemassa olevan ja tiedetyn asian tekemistä vaan sitä, mitä tehdään seuraavaksi, perustyön päälle. Siellä otetaan riskit ja hyödynnetään mahdollisuudet. Kuinka tuosta maailmasta tulevia päämääriä voi jalkauttaa halutuiksi tuloksiksi, ellei ensin edes käsitä, että mistä on kysymys!? Niin, ja ensin pitää olla jotain, mitä jalkauttaa!

Jalkauttaminen on kommunikaatiota

Strategia täytyy ymmärtää ja sen pitää olla niin kiinnostava, että siitä haluaa keskustella. Strategian sisimmän viestin ymmärtävillä henkilöillä täytyy olla aikaa ja halua diskuteerata asiasta riittävästi. Yrityksellä ei ole varaa jättää jalkauttamista kesken. Kun hallitus ja yrityksen ylin johto ovat käyttäneet päämäärien ja tavoitteiden kuvaamiseen pörssin, markkinoiden ja rahoittajien ymmärtämää kieltä, niin strategian toteuttajat kaipaavat hyvin todennäköisesti ihan muita termejä. Koska markkinaosuus ja liikevoitto eivät tarkoita tavalliselle toimihenkilölle tai koneen ääressä työskentelevälle työntekijälle paljon mitään, niin silloin punnitaan operatiivisen organisaation taito kääntää strateginen viesti kullekin henkilölle ymmärrettäväksi.

Strategia jalkautuu esimiesportaikkoa pitkin aivan tavallisen arjen mukana. Kysymys on sisäisestä viestinnästä, resursoinnista, osaamisen kehittämisestä, tavoitteista, töiden priorisoinneista, palautteesta jne. Jos yksittäinen organisaation jäsen ei tiedä mitä strategian painopisteet tarkoittavat hänen arjessaan, on lopputuloksia turha odotella, ainakaan täysimääräisinä. Hallituksen strategiatyössä pitää olla ehdottomasti vastuu myös strategian jalkautumisesta halutuiksi tuloksiksi. Muuten sormi osoittaa puutteellisten tulosten kohdalla ihan vääriä henkilöitä.

Strategia on tapa elää yrityksen brändiä

Miksi juuri minä olisin kiinnostunut strategiasta? Haluanko tietää, mitä joukkueemme yrittää ja millä taktiikalla pelaa? Miten minä löydän oman roolini ja kehityn siinä edelleen… osaajaksi, menestyjäksi, voittajaksi? On havaittavissa rekrytointiongelma, elleivät yllä mainitut asiat kiinnosta henkilökohtaisesti ihmisiä. Vai olisiko johtamisongelma, jos asioista ei pääse asianomainen edes keskustelemaan strategioita luoneiden kanssa? Johtaminen on aivan oma kompetenssinsa ja siinä omat keskeiset tehtävänsä. Johtaminen ei ole positio hierarkiassa eikä palkkio aikaisemmin tehdystä hyvästä työstä. Johtamisessa on ihminen keskiössä. Ihminen, jonka halu tulla nähdyksi hyvänä työntekijänä, on suuri. Ihminen, joka varmasti ymmärtää, jos siihen saa mahdollisuuden. Johtamisen tärkein kompetenssi on ihmistuntemus, myös strategian jalkauttamisessa.

Strategia on tapa elää yrityksen brändiä. Strategian pitää elää minussa ja resonoida myös muihin. Ihmisten on uskottava johonkin, millä on merkitystä. Johdon täytyy luoda ymmärrettäviä merkityksiä ja antaa ihmisille mahdollisuus innostua. Yhden pitää palaa, että muut voivat syttyä!

 

 

Miksei ihmistä katsasteta?

Miksei ihmistä katsasteta?

destek olmak

Autoillemme on jokavuotinen katsastusrumba. Siitä tarkistetaan niin nivelet ja pakokaasu kuin lamput ja pintaruhjeet. Työpaikoilla on monille eri laitteille pakolliset vuositarkastukset. Talot, veneet, työkalut yms. pitää olla asianmukaisessa kunnossa. Kuinka on ihmisen laita? Miksei ihmisen vuosihuolto ole sakkorangaistuksen uhalla nostettu tärkeäksi ja pakolliseksi asiaksi? Olisiko kehon ja mielen säännönmukainen tarkastelu keino vähentää sairastumisen kustannuksia? Panostamalla inhimilliseen ennakkohuoltoon, säästyisimme monilta vakavilta kolareilta ja loppuun palamisilta.

Ajaako elämä ihmisellä vai ihminen elämällä?

Jos ajattelisimme, että ihminen on elämän kulkuneuvo, niin meistä pidettäisi hyvää huolta. Eihän tärkeää menopeliä voi jättää huoltamatta. Tarkistamatta kuntoa ja miettimättä seuraavaa lisätarviketta viihtyvyyden parantamiseksi. Koko ajohistoria olisi tiedossa kilometrin tarkkuudella. Todellisuus on kuitenkin toisin, ainakin jos omaa kokemustani peilaan. Olen koko työelämäni ollut työterveyshuollon piirissä. Nyt yrittäjänä menin kunnalliselle puolelle terveystarkastukseen ja minusta ei ollut saatavilla mitään tietoa?? Ihan kuin minua ei olisi ollut olemassakaan aiemmin. Tässä asiassa kuulemma järjestelmät eivät keskustele keskenään. Ihmisen kohdalla elinkaariajattelu ainakin tiedonkeruun tasolla on näemmä melko vajavaista. Terveyskeskuksen hississä ja vessassa oli kuitenkin merkinnät niiden huoltotoimenpiteiden ajankohdista.

Onko ihminen ottanut elämän kulkuneuvokseen? Koneiden ja laitteiden lisäksi myös elämä auditoidaan. Ollakseen yhteiskuntakelpoinen pitää olla tietty tutkinto tietystä koulusta, ammatti mieluiten top50 yrityksessä, asunto tietyllä alueella, oikea määrä lomamatkoja oikeissa paikoissa jne. Tämä kaikki ”katsastetaan” somepäivityksissä, jotta elämä on standardien mukainen. Se on nykyajan elämän sisäinen tarkastus ja laatuauditointi. Sitten voi taas olettaa kelpaavansa muillekin elämällä ajelijoille.

Personal trainerin rinnalle personal brainer

Ihmisten mielissä fysioterapia on jo saavuttanut yleisen hyväksyttävyyden arvon. Enää se ei ole vain rikkinäisten ja raihnaisten terapiaa vaan on jopa muotia pitää itseään fyysisesti kunnossa. Kuinka onkaan psykoterapian laita. Pidetäänkö sisäisen käyttöjärjestelmämme päivitystä ja huoltoa terveytenä vai sairautena? Kuinka monessa yrityksessä tuetaan henkisen hyvinvoinnin ylläpitoa? Tiedän, että tällaisiakin on, mutta niiden yritysten lista ei liene pitkä.

Ihmisen katsastuksen kriteeristö olisi varmasti jo jokaisen saatavilla. Kehon ja mielen säännöllinen läpikäynti ammattilaisen kanssa toisi taatusti kansantaloudellista hyötyä. Jokaisen yksilön hyvinvointi parantaa yhteiskunnan hyvinvointia. Vastuu tässä on yksilöllä, mutta ohjaavaa vipuvoimaa yhteiskunnalla. Silloin kun fysioterapia keskittyy keholliseen kunnossapitoon, psykoterapia löytää tasapainottavia toimenpiteitä henkisen ja inhimillisen hyvinvoinnin puolelta. Voisivatko nämä kaikki olla ihmisen ennakkohuolto-oppaan keskeisiä kriteereitä, joita ”katsastuksessa” käydään läpi? Rohkeimmat tätä jo tekevät, ja ovat samalla suunnannäyttäjiä muillekin.

23406143_10154767203691114_8970950335347943372_o